Se on ollut nyt pitkään mielessä - aika kauankin. Olen tehnyt ruokaremontin, silti pitäis jotain muuttaa ja liikuntaa olen lisännyt. Viikko-ohjelmaakin vähän suunnittelut, ettei menisi ihan siihen, että sisällä tulis oltua, vaan nimenomaa lisää ulkoilmaa. 
En muista koska, mutta jostain - kenties tammi-helmikuun vaihteessa aloin töihin tekemään salaattia ja rinnalle sitten hapankorppua pari kappaletta. Sitä pystyin jatkaan työajan, mut nyt on lomalla ja kuumuus vie ruokahalun, joten aika alamäkeen menee nyt se miten sain käyntiin terveellisemmän elämätavan. Suurimmista osista herkkuja olen luopunut. Eron jälkeen ei ole tehnyt mieli suolasia tai makeita. Jäätelö näin kesällä on hyvin uponnut, nyt jo tökkii. Eli ei tekisi tiukkaa niistä luopua. 
Viime kesän jälkeen aloin pikku hiljaa lihoamaan. Eli 10kk suhteen aikana tuli 8 kiloa lisää. Jolloin tajusin, että nyt on viimeistään pakko alkaa jotain tekemään. Sain 2kg pois, nyt ne on tullu takasin. Mieli on apea! Joten päätin torstaina, että menen yhteen kuntoilukeskukseen, kun siellä on kuntosali ja jumppia (salilla olen käynyt viime vuoden joulukuusta asti). Sieltä saisin apua ravitsemuksessa ja painon pudotuksessa. 

Oman terveyden puolesta haluaisin ainakin 38kg pois ja näyttää hyvältä. Tämän kropan kanssa ei voi enää näyttää hyvältä.
Ensi viikolla siis olisi tarkoitus mennä ilmoittautumaan jäseneksi ja siitä alkaisi sitten laihdutus kohti 60-65kg kiloa :)
Pikku hiljaa hyvä tulee, eikös se niin ole? :)

~ Marbled