Piti sitte taas mennä avaa suu, eihän siitä sit mitää muuta seurannukkaa, ku itelle vaa pahaa mieltä. Että sitä välillä osaa. Toisaalta sainpahan sanottua, että on aika ykstoikkosta vaan käydä toisen luona, kun he ei viitti käydä tässä mun luona. 
Kyllä mä tiiän, et niil on erityislapsi ja pieni vauva, mutta jos he omistaa auton ja nykyajan raattaat, joihin saa lapset "päällekäin" istumaan, ni miten se voi olla nii vaikeeta lähtee käymää viereisel paikkakunnal junalla tai autolla? Ja kun kuitenki itse olen täällä vastassa. 
Nyt en sitten tämän kaverin mielestä tajuakkaan heidän tilannettaan ja pidän häntä huonona äitinä jne. Kismittää vaan, ku kyllä hän viittii Tampereelle mennä kaverinsa luo viikoksi ja upottaa ties kui paljon rahaa siihen, tai sitten käy eräällä toisella kaverilla tässä mun kotikaupungilla, mut ei viitti mun luona käydä? Kaks kertaa on hänen pitäny tulla. Ekalla kerralla kummipoika oli tässä hoidossa ja sanoi eka tulevansa hakemaan sisältä, että näkee mun kodin, mut ehei, ku pisti viestin parkkikselt, et "tuo tänne". Ja toisella kertaa hänen piti tulla, kunhan on vieny lapset isälleen, koko päivänä ei mitään kuullu ja olin varautunut herkuin ja muin, että tulis. Ei tullu. Seuraavana päivänä vasta ilmotti, et "sori, meni eilinen vähän mönkään." Mm, kivaa kaveruutta - ihan oikeesti. 

Sit, ku ite on viel "tyhmä", enkä osaa sanoo asioita just oikein, vaan sit niist pystyy repii asiat viel päälaelleen. Oma vika, ois pitäny harkita sata kertaa, ennen ku pistää mitään semmosta sille. Nyt voisin vaa sanoo, sille, et "annetaan asian olla", mut se aivan varmasti vaan jatkais asiaa. Emmä tiiä, mitä mun ny pitäis tehä. Olla vastaamatta ja antaa ajan vähän aikaa kulua? Ehkä mä taidan tehdä niin. Oma fiilis on vaa ihan kauhee, ku en osaa riidellä ja meen lukkoon. Enkä oo mikää sanavalmis ihminen ollenkaa. Ja silti ajan itteni sellasii tilanteisiin? Voisko joku nirhaa mut?

Ei täl pitäis päätä vaivata, mutta mä nyt vaan oon tämmönen. Harmittaa ja toisaalta ei. Mut, ku kysees on kuitenki pitkän ajan kaveri ja olen hänen lapsensa kummitäti. Tosin ihan hännänpäästä ja heittämällä varmaa vaa kysytty. Ei mun ois tarvinnu suostuu, mut omaa tyhmyyttäni sitten taas innoissani otin vastaan. Enpä kyllä ole häävi kummitäti kummallekkaan kummilapselle.. Parhaani olen yrittäny, jos sitä ei nähdä, niin en voi oikeen asialle mitään.

Joo riittäisköhän tää avautuminen vaihteeks, onneks yks kaveri suostu näkee illemmast, saa muuta ajateltavaa ja tekemistä. 
Salilla kävin, siellä meni aikaa 1h 40min. Juoksemista en kehdannu kokeilla, oli liikaa silmäpareja.
Jännä, vaikka "ties kui  kauan" olin salilla, ni paino tipahti vaan 400grammaa.

~ Marbled